Tervetuloa uuteen blogiimme

Tämän ensimmäisen postauksen aiheena on esitellä meidät hankkeen työntekijät ja kertoa hieman toiminnastamme. Jatkossa pureudumme tarkemmin itse aiheeseen eli ruokaan ja syömiseen kohdistuvaan riippuvuuteen ja siitä toipumiseen.‍
Tervetuloa uuteen blogiimme

Hei

Olet lämpimästi tervetullut Ruoka ja riippuvuus -hankkeen blogiin. Ajatus omasta blogista on itänyt mielessämme jo pidempään ja on tullut aika siirtyä suunnitelmista toteutukseen.

Tämän ensimmäisen postauksen aiheena on esitellä meidät hankkeen työntekijät ja kertoa hieman toiminnastamme. Jatkossa pureudumme tarkemmin itse aiheeseen eli ruokaan ja syömiseen kohdistuvaan riippuvuuteen ja siitä toipumiseen.

Hankkeessa meitä työskentelee kolme henkilöä; projektipäällikkö, projektiasiantuntija ja osa-aikainen ravitsemusterapeutti. Seuraavassa esittelymme:

Projektipäällikkö Marianne Luojola
Mariannen mielestä on ihanaa, kun ryhmäläiset alkavat kukoistaa.

"Tässä työssä on ihanaa, kun pääsee myötäelämään ihmisten toipumisessa ja näkemään kuinka ryhmäläisemme alkavat kukoistaa. Toipuminen näkyy niin monessa muussakin asiassa kuin syömisessä, siitä minulla on omakohtaistakin kokemusta. Minua kiinnostaa keho-mieli-ykseys (ykseys-sananvalinta tietoinen ☺️). Valmistuin juuri TRE-ohjaajaksi ja uskon, että sillä ja muillakin kehollisilla menetelmillä on paljon annettavaa riippuvuuksista toipujille. Pidän #rohkeuttamuutokseen sananparresta, sillä se kuvastaa hyvin sitä, miltä muutos alussa tuntuu. Tosi pelottavalta. Rohkeus tehdä muutoksia löytyy mielestäni niin, että ankkuroituu todellisuuteen ja on läsnä omassa kehossaan. Vahvat juuret mahdollistavat rohkeasti kasvamisen. 🌱💗"

Projektiasiantuntija Suvi Björkqvist
Suvi pitää sekä ammattilaisten kouluttamisesta että toipujien kanssa työskentelystä.

"Aihealueena riippuvuudesta toipuminen on lähellä sydäntäni, ja pidän niin ammattilaisten kouluttamisesta kuin toipujien kanssa työskentelystäkin. Ennen hankkeessa työskentelyä tein sairaanhoitajan työtä Jyväskylän terveysasemilla 13 vuoden ajan. Vapaa-ajallani viihdyn läheisteni seurassa ja nautin kävelylenkeistä musiikin tahdissa. Lemmikkieläimet ja niiden kanssa harrastaminen tuovat iloa ja inspiraatiota elämääni. 🐩🐩 Minulle #rohkeuttamuutokseen tarkoittaa oman tilanteen rehellistä myöntämistä, avun hakemista sekä halua muutokselle."

Ravitsemusterapeutti Jutta Salmela
Jutta on kiinnostunut erityisesti syömiseen liittyvästä psykologiasta.

"Pääosin toimin järjestämiemme Voimaa vertaistuesta -ryhmien ohjaajana. Lisäksi minut voi tavata ammattilaisille järjestämistämme luentotilaisuuksista. Olen kiinnostunut erityisesti syömiskäyttäytymisessä ilmenevistä haasteista ja syömiseen liittyvästä psykologiasta. Toivon, että voin tarjota tukea mahdollisimman monelle hallitsemattomasta syömisestä kärsivälle. Vapaa-aikanani nautin luonnossa reippailusta ja ystävien kanssa höpöttelystä. 🌿🌿 Minulle #rohkeuttamuutokseen tarkoittaa rohkeutta hyväksyä omat ajatukset, tunteet ja sen, mitä ei voi muuttaa.”

Ruoka ja riippuvuus -hankkeessa (2018–2020) tarjoamme tukea ja apua hallitsemattomasta syömisestä kärsiville. Lisäksi tavoitteenamme on lisätä tietoisuutta ilmiöstä sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ammattilaisten keskuudessa sekä yhteiskunnallisesti.

Hankkeen aikana järjestämme hallitsemattomasta syömisestä kärsiville Voimaa vertaistuesta -ryhmiä, joita toteutetaan viikonloppu-, ilta-, ja verkkoryhminä. Alkutapaamisia seuraa verkko-ohjaus. Järjestämme myös tapahtumia, luentoja ja keskusteluiltoja aiheesta kiinnostuneille, ongelmasta kärsiville sekä heidän läheisilleen. Koulutusta ja tiedostusta järjestämme muun muassa sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ammattilaisille. Hanke on STEA:n rahoittama ja jatkoa Ruoka ja riippuvuus -projektille (2014–2017).

Tarkemmin pääset lukemaan toiminnasta näiltä sivuilta. Toimintaamme ja asiaa aiheesta voit seurata myös Facebook-sivultamme ja Instagram-tililtämme. Blogimme päivitykset löytyvät myös jatkossa some-kanaviltamme. Kannattaa siis jäädä kuulolle.