Toipuminen

Ruokaan ja syömiseen kohdistuvasta riippuvuudesta toipuminen vaatii omien ajattelu- ja toimintatapojen tarkastelua. Tässä kahdeksan keinoa muutokseen.

1. Halu muutokseen

Kaikki muutokset edellyttävät nykytilanteen hyväksymistä. Motivaatiota voi hakea esimerkiksi kysymällä itseltään missä olen tunnin, päivän, viikon, kuukauden ja vuoden kuluttua, jos jatkan nykyistä syömiskäyttäytymistäni. Haluanko jatkaa nykyiseen tapaan vai olenko valmis muutokseen?

2. Avun hakeminen

Apua ja tukea saat Voimaa vertaistuesta -ryhmistämme sekä Facebook-ryhmästämme. Lisäksi OA (Overeaters Anonymous) ja Syömishäiriöliitto tarjoavat vertaistukiryhmiä. Tukea on hyvä pyytää myös läheisiltä; perheeltä ja ystäviltä. Lisäksi kannattaa matalalla kynnyksellä hakea ammattiapua.

Vertaistukiryhmiä:
OA (Nimettömät Ylensyöjät)
Syömishäiriöliitto
Naisten kartano ry

Ahmimisen taustalla voi olla jo lapsuuden perheeseen liittyviä ongelmia. Tämän vuoksi erilaisiin läheisille tarkoitettuihin ryhmiin osallistuminen voi myös auttaa. Tällaisia ovat esimerkiksi esimerkiksi ACA (Alkoholistien ja Addiktien Aikuiset Lapset) ja Al-Anon (Alkoholistien ja Addiktien Läheiset). Ryhmiin voi hakeutua riippumatta siitä, onko perheessä ollut alkoholismia vai ei.

3. Säännöllinen ateriarytmi ja riittävä syöminen

Säännöllinen ateriarytmi auttaa syömään kohtuullisesti yksittäisillä aterioilla, vähentää houkutusta napostella ja ahmia ruokaa sekä pitää verensokerin vaihtelut maltillisina. On tärkeää syödä aterioilla riittävästi. Liian niukka syöminen ja toisaalta pitkät ateriavälit ovat tavallisimpia ahmintaa laukaisevia tekijöitä ja ne vaikeuttavat syömisen hallintaa merkittävästi.

4. Laihduttamisen lopettaminen

Monilla hallitsemattomasta syömisestä kärsivillä vuorottelevat liikasyöminen ja tiukka laihduttaminen. Laihduttamisella pyritään usein korjaamaan ahmimisen seurauksia. Ankara dieetti voi kuitenkin aiheuttaa ahmimista ja syömisen hallinta vaikeutuu entisestään. Laihduttamisen lopettaminen vapauttaa voimavaroja muuhun elämään.

5. Armollisuus itseä kohtaan

Hyvinvointi ja hyvä elämä ovat lopulta jotain muuta kuin ihannepaino ja "unelmavartalo". Usein juuri ulkonäköön ja painoon keskittyminen laukaisevat ja pahentavat syömisen ongelmia. Oman kehon kunnioittaminen ja armollisuus itseä kohtaan ovat tärkeä osa toipumista. Vaikka oma vartalo ei olisikaan täydellinen tai kauneusihanteiden mukainen, se on kuitenkin ainutlaatuinen. Toipumisen myötä suhtautuminen omaan kehoon, itseen ja muihin muuttuu tasapainoisemmaksi.

6. Ahmintaa laukaisevien tunteiden, tilanteiden, ruokien ja syömistapojen tunnistaminen

Ahmintaa laukaisevia tekijöitä voivat olla esimerkiksi erilaiset tunteet, tilanteet, ruoat ja syömistavat. On hyvä pohtia, mitä nämä tekijät omalla kohdalla ovat, ja mikä on itselle sopiva tapa syödä.

Moni hallitsemattomasta syömisestä kärsivä tunnistaa erilaisia syömistapoja, jotka laukaisevat ahmintaa. Tällainen voi olla esimerkiksi TV:n ääressä tapahtuva napostelu. Ateriat kannattaa keskittyä syömään keittiön pöydän äärellä.

Hallitsematon syöminen kohdistuu erityisesti runsaasti sokeria ja rasvaa (esimerkiksi suklaa, jäätelö, keksit) tai nopeita hiilihydraatteja, rasvaa ja suolaa (esimerkiksi perunalastut ja pikaruoka) sisältäviin ruokiin. Kannattaa pohtia, tarvitseeko kotona säilyttää herkkuvarastoja ja vierasvaroja, jos on riskinä, että ne syö lopulta itse.

On tärkeää syödä riittävästi tavallista, hyvää perusruokaa. Riittävä ja monipuolinen ruokailu ovat syömisen hallinnan kulmakiviä. Oleellista on myös keskittyä säännölliseen ateriarytmiin ja välttää napostelua aterioiden välillä.

7. Omien tunteiden kohtaaminen ja käsittely

Moni hallitsemattomasta syömisestä kärsivä hakee ruoasta ja syömisestä helpotusta hankaliin tunteisiin. On tärkeää tunnistaa, kohdata ja käsitellä ikäviä tunteita – sen sijaan, että yrittäisi saada ne syömällä katoamaan. Tunteiden kohtaamiseen ja käsittelyyn voi hakea apua esimerkiksi vertaistukiryhmistä, ammattiauttajalta ja/tai läheiseltä luotettavalta ihmiseltä.

Uudenlaisten toimintatapojen opettelu tuo elämään uusia mielihyvää tuottavia asioita sekä keinoja käsitellä hankalia tunteita ja tilanteita. Muutos vie kuitenkin aikaa, joten sinnikkyyttä ja kärsivällisyyttä tarvitaan.

8. Vastoinkäymisistä huolimatta eteenpäin

Ruokaan ja syömiseen kohdistuvasta riippuvuudesta kärsivä saattaa suhtautua toipumiseen “kaikki tai ei mitään” -asenteella. Kun muutos on alkanut, voi olla vaikeaa hyväksyä vastoinkäymisiä matkan varrella. Joustavamman suhtautumistavan opettelu on osa toipumista: huonoja valintoja ei kannata murehtia, vaan jatkaa ateria ja päivä kerrallaan eteenpäin.